Ritva Auvinen ja Seela Sella ovat kesän 2010 pääesiintyjät kuudensilla Musiikkijuhlilla Kärsämäellä.

   
 

Kärsämäen Paanukirkossa järjestetään 9.-11.2010 kuudes Musiikkia Paanukirkossa musiikkijuhla, joka koostuu neljästä konsertista. Konsertit pidetään pääosin intiimissä ja akustiikaltaan erinomaisessa Kärsämäen Paanukirkossa, johon mahtuu noin 120 kuulijaa. Edellisinä vuosina Paanukirkossa ovat esiintyneet muun muassa Meta 4, Esa Ruuttunen, Helena Juntunen, Ritva Oksanen ja Johanna Rusanen-Kartano.

Musiikkijuhlien taustalla toimii Musiikkia Paanukirkossa ry, johon kuuluu aktiivisia paikkakuntalaisia ja musiikin ystäviä eri puolilta Suomea. Musiikkijuhlien alkuideoinnista ovat vastanneet Kärsämäeltä kotoisin oleva säveltäjä Asko Hyvärinen, intendentti-pianisti Hanna Kosonen sekä kuvataiteilija Pekka Luukkonen. Asko Hyvärinen ja Hanna Kosonen myös toimivat juhlan taiteellisina johtajina vuoteen 2009 saakka.

Vuoden 2010 Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana toimii pianisti Antti Hotti. Hotti on tunnettu harvinaisesta kyvystään klassisen musiikin improvisoijana. Hän on esiintynyt paljon orkestereiden solistina Suomessa ja ulkomailla. Ensi vuoden Musiikkijuhlalle Hotti antaa vahvan näkemyksensä lisäksi oman taiteellisen osaamisensa.


Tervetuloa Kärsämäelle - Paanukirkko soikoon!